mä yritän niin voimallisesti kirjoittaa susta

yritän kirjoittaa öisin, päivisin, aamuisin, iltaisin,
perjantaisin, sunnuntaisin, humalassa, selvinpäin,
surullisena, tylsistyneenä, hiljaisuudessa, ruuhkassa,
huudossa, ihmisjoukossa, yksinäisyydessä,
terälehdillä, aamuviideltä, iltaviideltä

haluan kirjoittaa joka päivä jotain

mutta minä en osaa
sinä olet minussa monta solmua sotkeutuneena toisiinsa ja minuun
enkä minä osaa purkaa niitä
rikkomatta kokonaisuutta

ja pelkään
että jos avaan jokaisen
löydän jotain mitä en
koskaan halua kohdata

kesä jota ikuisesti kaipaan

me juoksimme huvilakatua rantaan asti
kosketa mua kesäyö
kosketa mua yhtä varovasti

sä juoksit mua takaa ja mä unelmoin ikuisuudesta
keräsin sulle kiviä ja sanoin
kiitä maailman kukista

sä suljit silmät ja olin varma että näin kyyneleen
me oltiin kaikuvat askeleet kaupungissa
asvaltti huomasi meidän paenneen

eikä me puhuttu sinä iltana sanaakaan
rakastettiin jokaista henkäystä
jokaista vastaantulijaa

helsinki ei ollut enää sama ilman sinua
ei ullanlinna, hakaniemi ei arabiakaan
tämä ikävä ei tunne loppua

toisin tein ja valitsin

mä muistan vaan miltä sä näytit kun nukuit
muu on hämärää
mulla on tarkat mitat susta
voin luoda sut uudestaan ja uudestaan
kun sä kuitenkin katoot ja hajoot

mä alan muutenkin unohtaan
kaiken mikä ei oo konkreettista
ehkä sun tuoksu jäi tyynyliinaan
ehkä videolla sä laulat egotripin matkustajaa
ehkä joku toinen muistuttaa mua sun kosketuksesta

se valokuva odottaa jääkaapin ovessa
jätin sen siihen
että kun taas palaan
voin katsoa sitä ja itkeä jokia ja puroja
jos vielä muistan sut

matala paikka on matalapaine

öisin kirjoitan sormenpäillä seinään iltapahoinvoinnista:
matalien paikkojen pelosta,
oransseista porttikongeista,
keinotekoisten ajatusten juurtumisesta

ei kai matalissa paikoissa mitään pahaa ole
jostain syystä ne vain pienentävät minut
jonka jälkeen on vaikea mahtua mihinkään muottiin

ja mitä tulee oranssiin porttikongiin
se on ääni joka narskahtelee kun sitä puren
ei soinnu kuten en minäkään
oranssi vain on värinä ihan keinotekoinen tuotos

olen ehtinyt rakentaa mielelleni seinät ja katon
ennen kuin edes tajuan millä perustuksilla seison

------------------------------------------------
jos joku saa tästä selvää niin onnittelut!

päivällä esitän normaalii ja leikin et oon elämässä kii

mä näin vaan valkosta
ja se sätki mun silmissä niin etten mä oikeen nähny, en sit mitään
oli vaikee keskittyä, värit katosivat yks kerrallaan
ja vaikka erotin vielä horisontin,
niin sekin vilisi kuin kaupan peliautomaatti
mä näin itseni ulkopuolelta jollain kylmällä lattialla
huutamassa tärisemässä pakenemassa
enkä mä
tienny, johtuko tää siitä että kuvittelin valkaisuainetta kaikkialle
vai siitä etten pysyny pystyssä koska tuijotin lunta

äiti osaa

alamäessä päästän irti lastenvaunuista
juoksen ne kiinni viime tipassa
näytän kauhistuneelta
ihmiset kävelykadulla myös
he kuiskivat huono äiti huono äiti huono äiti huono ihminen
mutta he eivät koskaan saa tietää
päästinkö irti vahingossa
vai tahallaan

kirjoilla

hän lähettää syntymäpäiväkortin joka vuosi
ja joka vuosi pelkään sen olevan viimeinen
milloin lakkaan olemasta muistettava

sillä silloin kun täytän 24, korttia ei tule
ja päivä syntymäpäiväni jälkeen
lopun

eloni lakkauttamisen jälkeen
olen päättänyt kirjata ylös jokaisen päivän
jona olen elossa

vuoteen niitä mahtui yhteensä 103
kalenterin sivut täyttyivät koodeista
kuollut kuollut kuollut elossa kuollut kuollut

hän ei olisi halunnut lukea niistä
ehkä olisi todennut minun tuhlaavan aikaa
johon minulla ei ole oikeutta

elämä nimittäin olisi joka päivä
linnut luotiin muistuttamaan siitä
niiden yllättävät pyrähdykset, nousut ja laskut

en kuule sitä kuviteltua puhetta ja saarnaa
sillä tänään en ole kirjoilla maailmassa
tänään olen yksi niistä, linnuista

(katselen  oksalta ihmisiä
ja näyttäisin keskisormea jos ei olisi höyheniä
ehkä teen sen sitten elossa)